Vuosien, kuukausien, viikkojen, päivien ja tuntien aikana mieli on vaihdellut todella paljon.

Yöt ovat minulle kaikista pahimpia ja silloin tekee usein mieli heittää hanskat nurkkaan. Yön pitkät tunnit ovat kamalia, muut nukkuvat ja minä tuskailen kipujen kanssa. Väsyttää kovasti, mutta kivut valvottavat. Nukahtelen pieniksi hetkiksi, mutta viiltävä, polttava, joka soluun menevä kipu minut herättää. Usein aamusta tulee itku silmään ja mielessä pyörii monet kysymykset. Välillä yöt menevät 30 minuutin pätkissä nukkuen ja päiväkin on yhtä takkua. Ajatus ei luista ja mikään ei huvita, ei jaksaisi edes yrittää, tuntuu että on helpompi olla neljän seinän sisällä. Kaupassa käynti on suuri ponnistus. Juhlaa on, kun saa nukuttua aamu kolmeen asti ja  sen huomaa kyllä. Silloin on päivällä mieli virkeämpi ja asiat luistavat ihan erilailla.

Kiukkuinen olen usein, vaikka en tahtoisi. Olen myös herkkä ja pahoitan mieleni pienestäkin. Tressaannun helposti ja välillä ahdistaa. Häpeän omaa tilaani, häpeän että olen vain 37-vuotias ja tässä tilantessa. Kyselen mielessäni, mitä pahaa olen tehnyt, että olen ansainnut nämä kivut. Masentunut en kuitenkaan koe olevani, välillä ehkä alakuloinen.

Kun parempi hetki on, tuntuu että olen kuvitellut kaikki kipuni. Mielessä käy, että olen laiska ja saamaton tai ainakin kaikki ajattelevat minusta niin. Minun kipuni ei näy ulospäin ja ihmiset jotka eivät ole kokeneet tällaista, eivät ymmärrä.

Sosiaalinen elämäni on kutistunut, eikä ystäviä ole paljoa. Tiedän etten ole jaksanut hoitaa ystävyyttä ja panostaa niihin tarpeeksi. En jaksa, enkä halua väsyttää ihmisiä puhumalla kivuistani jatkuvasti. Kivut ovat minun seuralaiseni 24 tuntia vuorokaudessa, väliillä voimakkaampana ja välillä rauhallisempana, mutta mukana ne on kaiken aikaa. Välillä oliis helpompaa, että otsassa olisi punainen läiskä joka muuttaisi väriään kivun mukaan.

Elämää ei helpota lainkaan tämä jatkuva rahan tarve. Ei lapsien tarpeet ole vähentyneet laisinkaan, vaikka minun tuloni ovat tippuneet minimiin. Lapset kasvavat edelleen ja heidän sairaudet ovat tallessa. Ei meidän lainakaan ole kadonnut minnekkään, eikä talon remontointi tarve. Aina sanotaan, että raha ei tee onnelliseksi.....ei se teekkään, mutta kyllä se rauhoittaisi mieltä kovasti. Olisi mukava tietää, että voin rauhallisin mielin ostaa lapselleni uudet silmälasit tai hänen tarvitsemansa ulkoiluhousut.

Mutta vaikka tuntuu että elämä on vaikeuksia ja vastuksia täynnä, löytyy positiivisiakin asioita. Minulla on antaa aikaa lapsille. Olen löytänyt halpoja ja hyviä keinoja hoitaa ihoa, kuten suola ja hunaja. Voin leipoa ja tehdä ruoka kokeiluja silloin kun voimia on. Olen kiitollinen perheestäni ja siitä että mieheni jaksaa minua.  Ja olen kiitollinen siitä, että nämä ovat vain kipuja, eikä henkeni ole vaarassa.