Leikkaus ohitse ja kuvittelin pomppaavani sängystä ylös, lähteväni kävelemään kuten ennen. Ei homma toiminut aivan niin.... Jos on maannut 10 päivää sikiöasennossa, lihakset ovat kerenneet jo heiketä huomattavasti. Leikkaus päivän illalla yritin ylös, mutta kivut olivat kovat ja maailma pimeni joka kerta. Seuraavan päivänä oli pakko nousta ylös, pelkäsin ja jännitin, joten unohdin hengittää. Pään pitäminen ylhäällä tuotti jopa suuria ongelmia. Lopuksi keksi, että kun laulaa on pakko hengittää. Niinpä seuraavat päivät kävelin käytävällä ensin kävelytuen avulla, myöhemmin kepeillä ja lauloin. 14 päivää sairaalan tulon jälkeen, lääkäri antoi luvan kotiin lähteä. Kova olikin jo ikävä omaa kotia, lapsia, kissoja, miestä ja kaikkea sitä tuttua turvallista.

Koti matka oli kauhea!!! Istua ei olisi saanut vielä ja automme penkkiä ei saatu kunnolla makuu-asentoon. Jokainen kolo, auton heilahdus oli kuin puukonisku. Seuraava yö oli tuskia täynnä, panacodia meni yli ohjeiden. Kotiutumisesta seuraavan päivän illasta soitin terveyskeskukseen kertoen kovista kivuista, joihin lääkkeet ei auta. Lääkäri antoi minulle vain ohjeen mikä on vuorokauden maksimi annos panacodista (oli muuten paljon korkeampi, mitä olin luullutkaan) ja kehotuksen yrittää pärjätä. Niinhän minä sinnittelin. Helppoa ei aluksi ollut, maata ja kävellä sai. Seuraavan kuukauden ajan katselin katttoa, seiniä ja televisiota. Aika tuli todella pitkäksi ja turhautti. Jos kädestä tippui lattialle jotain, se oli siellä niin kauan kunnes joku tuli kotiin.

Mutta, hiljalleen kivut helpottivat, voimistuin ja kaikki alkoi näyttää paremmalta. Olin sairaslomalla 4 kuukautta, kesällä yritin paluuta työelämään, siinä kuitenkaan onnistumatta. Pullustuma ja leikkaus oli aiheuttanut minulle oikeaan jalkaan hermovaurion, joten oikeaan jalkaan ei ollut kunnollista kontrollia. Kesän vietin kotona työttömyysturvan varassa ja vahvistaen itseäni. Syksyllä palasin sijaisuuksia tekemään ja kaikki sujuikin hyvin. Kivut olivat melkein poissa, olin jättänyt melkein kaikki särkylääkkeet pois. Ainoastaan trexan meni kerran viikossa ja satunnaisesti otin pronaxenin. oikean jalan hermovaurioon ja hermokipuihin meni gabrion. Fiilis oli hyvä, tunne että nyt mennään eikä meinata.

Vuosi 2014 alkoi hyvissä tunnelmissa, sain hieman pidemmän sijaisuuden. Parin viikon töissä olon jälkeen aloin sairastella, flunssaa, angiinaa, flunssaa, mahatautia, pientä kuumeilua, nuhaa...... Kivut alkoivat hiljalleen palata, sitä kovemmiksi ne muuttuivat mitä kauemmin olin töissä. Töistä tuli pitkiä sairaspoissa-oloja, eikä se ole hyvä kun sijaiseksi menee. Sairastin kaksi vakavampaa sairaalahoitoa, jopa tehohoitoa vaativaa tautia. Sain laaja-alaisen allergisen reaktion ja olin päästä varpaisiin nokkosrokon peittämänä. Epäiltiin että hermokipulääke Gabrion aiheuttin sen ja lääke lopetettiin. Todettiin myös, että vastustuskykyni on alentunut trexan-lääkkeestä liikaa ja lääke jouduttiin lopettamaan. Osastolla ollessa lääkäri alotti minulle Norspan 10 mg kipulaastarin ja olin taivaissa. Nukuin taas yhtenäisen yön pitkään aikaan. Mutta toinen lääkäri sanoi minu syövän aivan liikaa lääkkeitä ja aivan liian kovia lääkkeitä. Hän poisti minulta kaikki lääkkeet, paitsi pronaxenin. Näin minä kotiudun taas kotiin ja palasin töihin.

Kivut vain eivät hellittäneet. Hermo kramppasi oikeassa jalassa, lantio oli kuin tulessa ja nyt kipu säteili vasempaan jalkaan. Tieni vei taas terveyskeskukseen, jossa kipulaastari Norspan aloitettiin uudellen, nyt vain ohjeella 3 viikkoa 5 mg ja sen jälkeen viikko 10 mg. Tällä mentiin jotenkin siihen asti, kunnes työsuhteeni päättyi. Jäin työttömäksi ja oikeastaan se oli helpotus minulle. Yöt menivät kovissa kivuissa, jos nukahdin illalla kello 23.00, heräsin jo 24.00 todella koviin kipuihin. Loppu yö meni heräillen 15-30 min välein. Päivät meni sumussa ja olin jatkuvasti kipeä sekä väsynyt. Menin taas terveyskeskukseen ja lääkäri määräsi minut sairaslomalle.

Syksyn tullen tuli reuma kontrolli. Minun onnekseni tai epäonneksi lääkärinä oli yleislääkäri, reumalääkärien pulan vuoksi. Olin todella tuskastunut ja väsynyt tilanteeseen. Töihin olisi pitänyt mennä, mutta kuka ottaa töihin, kun on väsynyt ja kivulias jatkuvasti ja työtehot huonot. Lääkäri kysyi minulta: etkö muka ole työkuntoinen? mitä sinä sitten meinaat? Mittani tuli täyteen, helv....ttiäkö minä tässä turhaan valitan. Pyysin päästä johonkin tutkimukseen, missä minua kuunneltaisiin ja työkykyni kartoitettaisiin. Lääkäri lopetti käyntini reumapolikilinikalla, mutta sain lähetteen kuntoutustutkimuspoliklinikalle sekä sairaslomaa.