Niin, kesä meni, niin, niin, mutta mikä kesä? Tällä hetkellä tuntuu ettei kesää oikeastaan ollutkaan. Kylmää ja märkää, ei se ainakaan minun mieltä kohentanut. Valoisuus vaikutti hieman piristävästi minuun, mutta nyt jo huolestuttaa kuinka väsynyt tulen olemana talvella. Oikeasti, jos tämä kesä ja valo vaikutti jotain, niin tuleva talvi tulee olemaan yhtä nukkumista. Välillä päivät menee taistellessa väsyä vastaan. Toisinaan annan väsylle vallan ja nukun. En ole vielä päässyt selkoon siitä kumpi on parempi, nukkua päiväunet vai taistella väsyä vastaan. Kumpikaan ei tunnu hyvälle. Jos taistelen väsyä vastaan, menee päivä yhdessä sumussa. Jos taas nukun päivä unet, tuntuu että suurin osa päivästä menee nukkumiseen ja kaikki asiat jäävät tekemättä.

Väsy on ollut minun teemani tänä kesänä ja näkyyhän se täälläkin, eipä ole jäänyt aikaa kirjoittaa tai sitten en ole jaksanut. Ajatus takkuaa välillä todella paljon. Kaikkia ihania papereita (kelalle, eläkekuntoutukseen, kuntoutuksenne, liitolle yms.) täyttäessä sen huomaa selvimmin. Välillä paperit lentävät viimeiseen nurkkaan ja epätoivo iskee, kun hommasta ei vain tule mitään. Ajatus karkailee ja vaikeat sanat eivät mene tajuntaan. Keskittyminen on vaikeaa ja käy työstä. Saatan pyöritellä yhtä kysymystä mielessäni tajuamatta mitä siinä oikeastaan kysytään. Hölmistyneenä luen kysymyksen yhä uudelleen ja uudelleen, eikä aivoissani tapahdu mitään. Vihdoin kun saan paperille tai koneelle tekstiä, on se kirjoitusvirheitä täynnä. Mikä minun on tullut?

Tämä sairaus aiheuttaa niin paljon murhetta. Tämä väsymys aihuettaa niin paljon ongelmia. En halua olla kipeä tai väsynyt, mutta olen tilanteessa jossa uloskäynti on vielä hukassa.