Kuntoutustutkimuksesta on kulunut aikaa jo hyvin ja monenlaiset mietteet ovat päässä pyörineet kyseisen asia tiimoilta. Silloin kun sain tiedon, että pääsen kuntoutustutkimukseen olin todella innoissani, jes asiat menee eteenpäin. Koko prosessin aikana oli tunne, että minua kuunnellaan ja saan nyt vihdoin apua. Sain hakupapereita ja ohjeet hakea, vaikka en oikeastaan tiennyt lopuksi mitä olin hakemassa. Kaikki alkoi hiljalleen selviytyä minulle, samoin kuin kokko karu totuus. Kaikki kuulosti hienolle ja luvattiin ettei minua jätetä yksin näiden asioiden kanssa, mutta.......

Ensimmäiset ongelmat koin jo hakupapereita täyttäessä kelaan ja eläkevakuutusyhtiöön. Kivuista, huonoista yöunista ja lääkkeistä johtuen keskittymiskykyni on surkea. Vaikeiden sanojen ja uusien asioiden omaksuminen on hidasta ja melkeinpä välillä mahdotonta. Täytettävänä oli 10 sivua  lomakkeita/hakemuksia. Eikä minun tarinani todellakaan niihin pieniin tiloihin sopinut, joten sen päälle kirjoitin kaksi A4 kokoista arkkia molemmin puolin lisää asioita. Näihin paperitöihin minulta meni 5 päivää ja joka päivä käytin tähän useamman tunnin. Tunteja tähän täyttöprosessiin minulta meni noin 16 tuntia. Tämä pitkä aika johtuu siis siitä, että en pysyt keskittymään kauaa kerralla. Apua ei herunut, koska se on nyt vain tehtävä itse.

Hakupaperini tulivat hylkynä takaisin. Siinä vaiheessa, aloin kunnolla vasta selvitellä mitä olin hakenut ja mitkä mahdollisuudet on valituksella. Ohjaaja kuntoutustutkimuksesta soitti ja totesi että ei hakemukset yleensä läpi mene, varsinkin kun olet noin nuori. Miksi ihmeessä sitten minun niitä käskettiin hakea, jos kukaan ei edes uskonut sen kannattavan? Minulle kyllä ohjattiin paikka, mistä voisin mahdollisesti saada apua valitushakemukseen ja todettiin että yritä nyt jaksella. Selvittelin sekavissa mielentiloissa asiaa ja totesin että en lähde päätöksestä valittamaan, koska niiden käsittelyt venyvät pariin vuoteen. Minulla ei juuri nyt ollut voimavaroja lähteä valittamaan, joten tyydyin päätökseen.

Ainut positiivinen päätös oli se, että työeläkevakuutusyhtiöstä tuli alustava päätös oikeudesta ammatilliseen koulutukseen. Minulle kyllä kerrottiin, että se päätös on vasta alustava ja sen samaisen päätöksen saavat kaikki. Eli sitä tietä lähdettiin katsomaan ja kuulostelemaan mitä tapahtuu. 

Itse kuntoutustutkimuksen koin monilta osin jotenkin ihmeelliseksi prosessiksi. Vaikka minun tukena luvattiin olla, niin itse asioista on pitänyt ottaa selvää. Välillä tuntunut, että päätä on pitänyt hakata seinään asioiden ymmärtämiseksi tai niiden selvittämiseksi. Sellaista tukea en kokenut saavani kun minulle luvattiin. Toisaalta koin koko prosessin tosi hyödyttömäksi ja liian isoja lupauksia antavaksi. Mutta toisaalta on siitä jotain hyvääkin lähtenyt käyntiin, aika näyttää.